Miksi ope osaisi TVT:tä

Kouluttaessani opettajakollegoita TVT:n opetuskäytössä kohtaan usein innostuineita, osaavia ja motivoituneita pedagogiikan ammattilaisia. Silloin tällöin joukkoon saattaa kuitenkin eksyä myös joku koko TVT:n opetuskäytön kyseenalaistava henkilö. Muutaman kerran olenkin löytänyt itseni listaamasta syitä sille, miksi TVT:n käyttäminen oppimisessa on tärkeää ja minkä takia jokaisen opettajan olisi siihen hyvä perehtyä. Eikä pelkästään periaatteen, vaan myös käytännön tasolla.

Minun perusteluni TVT:n opetuskäytölle ovat seuraavat:

1. Opetussuunnitelma (nykyinen)

2. Opetussuunnitelma (tuleva)

3. Oppimisprosessi: sen tehostaminen, oppijoiden eriyttäminen ja motivoiminen

Aina välillä kuulee keskustelua siitä, että mitä jos nämä työkalut eivät parannakkaan oppimisprosessia. Vastaan, mitä siitä. Listassahan on monta muutakin kohtaa. Minusta niitä on käytettävä, vaikka ne tekisivät oppimisesta vaikeampaa kuin ennen. Oma intuitio on, että ne onneksi oikeinkäytettyinä myös voivat parantaa sitä.

4. Työelämä ja jatko-opintovalmiuksien hankkiminen

5. Tulevaisuus ja nyt syntyneen sukupolven itselleen luoman yhteiskunnan vaatimat taidot

6. Turvallisuus: päivittäisissä toimissa selviäminen, oman turvaallisuuden takaaminen, kiusaamisen välttäminen

… Jatkathan listaa kanssani? – Saa komeentoida!

Lisäksi vastaus löytyy lmielestäni myös asten ja nuorten sisältä pursuavasta ehtymättömästä luovuudesta, joka voisi teknologian keinoin hyvinkin tuoda ratkaisuja ongelmiin, joita me emme ole kyenneet ratkaisemaan. Hyviä esimerkkejä tästä jo tämän aamun lehdessä… (HS 4.4.2014 Viisivuotias poika mursi Xboxin nettipelien salasanasuojan)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: