Joulukalenteri bloggaajan työkaluna

Blogi on sellainen verkkosivusto, jonka kirjoittajat julkaisevat tekstinpätkiään säännöllisesti samassa nettiosoitteessa. Blogeissa uusin kirjoitus on yleensä ensimmäisenä ja vanhemmat kirjoitukset löytää jonkinlaisen arkistopalvelun avulla. Blogin kirjoittaminen on helppo tapa julkaista omia ”nettisivuja”: hyvien blogi-palveluiden avulla se on helppoa ja yleensä ilmaistakin. Yleisimmin käytettyjä ilmaisia blogipalveluita ovat tätäkin blogia pyörittävä WordPress ja yhtälailla suosittu Googlen Blogger palvelu.

Omat blogini ovat aiemmin olleet erilaisten tilapäisten hankkeiden verkkosivustoja ja lukion kurssien oppilastöitä. Tämä blogi puolestaan on eräänlainen ammatillinen päiväkirjani, jonka avulla pyrin pitämään ajatukset kasassa ja eripuolilla verkkoa hajallaan olevat materiaalit linkitettynä yhteen ja samaan paikkaan.

Joulukuussa 2014 koin suuren yllätyksen bloggaamisessa, joksi blogin kirjoittamista siis voidaan kutsua. Laadin opetusteknologian liittyvistä vinkeistä joulukalenterin omaa työyhteisöäni varten. Blogin julkaisemiseen käytin Pearltrees sovellusta. Blogi toimi eräänlaisena ”mikroblogina” jossa on jokaiselle joulukuun päivälle oma pikkuinen kirjoitus, vinkki ja linkki opetuksessa sovellettavissa olevaan nettijuttuun.

Ensimmäisen viikon aikana blogia oli tarkasteltu yli 30 tuhatta kertaa! Koska olin odottanut noin kahtakymmentä tarkastelukertaa, meinasin tippua työtuoliltani. Suunnitelmanani onkin seuraavaksi selvittää, mikä tekee jostakin blogista suosituimman kuin toisesta. Ehkäpä saan aikaan jonkinlaisen pollin, eli kyselyn, jonka voin laittaa joulukalenterin lukijoille vastattavaksi. Tuloksia ja joulua odotellessa!

Linkki ”suosittuun” joulukalenteriblogiini:  www.bit.ly/joulukalenteri2014

Post scriptum… Joulukuun aikana blogia klikkailtiin yhteensä 56 000 kertaa! Ihan uskomaton juttu. Ensivuonna uudestaan, suurkiitos kaikille lukioille.

IMG_1340

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: